Tässäpä vihdosta viimein, kauan odotetut kuvat "isosta" Viivistä. Isohan se ei toki ole, eikä varmaan kovin isoksi ikinä kasvakaan, mutta vaikka koko on pieni, niin egoa riittää sitäkin enemmän. ;) Tämä se on varsinainen Tiger of Karuna! Raitojensa lisäksi tiikeriä löytyy Viivin luonteesta. Jo pentuna Viivin luonteen  silmiinpistävimmät ominaisuudet olivat suunnaton rohkeus ja itsenäisyys, ja iän myötä siihen on tullut lisäksi läjäpäin arvokkuutta ja omantunnonarvoa. Viivin jo pentuna saama lisänimi Villitiikeri on siis enemmän kuin osuva yhä edelleen. Näillä kuvilla osallistun siis tämän kertaiseen kissakuvahaasteeseen, jonka aihe on nimi. :)

Tässä tiikerimäinen taidonnäyte vaanimisesta:

Tarkka katse keinun alta:

Paras paikka vartioida valtakuntaa on kuitenkin lämpöisellä
talonseinustalla (mitä kuumemmaksi aurinko on sen paahtanut, sitä parempi):

Varo vartioivaa tiikeriä! GRRRRRAUH! (No ei vaiskaan, komia haukotushan se vaan siinä... :))

Woe woe woe kun mie en ehi tänne! Tässä on taas tänäkin kesänä menny kaikki vähätkin vapaa-ajat aika tiiviisti pitkin Suomea radoilla ja varikoilla ja tietysti ratojen varsilla kamera naaman edessä. Pärrä eestä, pärrä takaa, pärrä ei sentään istu, mutta valitettavasti joskus makaa (useimmiten onneksi vältytään isommilta ihmisvahingoilta...). Täällä ollaan kuitennii hengissä, ettäs tiiätte! :D Ja niin, tiimin edesottamuksista voi lueskella tuolta vmtt:n blogista ja blogista on linkki tietysti myös kotisivuille ja siellä on sitten tarkempaa esittelyä, pistetaulukoita, kuvia kisoista jne jne jne.

Mä oon tännekin pari kertaa laitellut kirjavinkkejä, mutta parhaat kirjavinkit löytyy kuitenkin säännöllisesti päivittyvästä KIRJAVINKIT-blogista. Sinne siis! :) Ilokseni huomasin pari päivää sitten myös kirjavinkkarin tykästyneen Komisario Koskiseen, joka on ehdottomasti mun kirjallisuuden suosikkihahmo ihan ylitse muiden. :) Alkaa tuo oma isäntä kohta mustasukkaiseksi kun kuulemma tulee kohta koko fiktiivinen pollari korvista pihalle mun pajatuksen myötä, puhumattakaan että suorastaan hyrisen kirjoja lukiessa. :D No, mää emmyännä mitään! Se vaan kuvittelee. ;) (Vaikka on se Koskinen vaan rakastettava ja sympaattinen suomalainen jörrikkä. ;D Hieman juro mutta aina oikeuden- mukainen.)

Tykkään myös erityisesti siitä, että Koskinen ei ole kertaakaan yhdessäkään kirjassa jämähtänyt paikoilleen, vaan jokaisen kirjan myötä henkilökuvaa on viilattu ja se on koko ajan rakentunut uskottavammaksi ja uskottavammaksi. Koskinen on todella aidon tuntuinen poliisi, joka ei ole arkisten asioiden yläpuolella vaan alun kirjojen avioliitto on matkan varrella särkynyt, sen jälkeen naisia on ollut mutta pysyvää suhdetta ei ole löytynyt, työurallaan Koskinen on edennyt konstaapelista komisarioksi, Koskisen pojan kasvua seurataan myös ohimennen ja vaikka jutut lopulta aina selviävätkin, tekee Koskinen kuitenkin myös virheitä ja on kaikin puolin muutenkin varsin inhimillinen ja käynyt kirjojen myötä läheiseksi henkilöhahmoksi.

Lisäksi ns. "Mansen plikkana" kolahtaa ja kovaa kerrassaan elävä Tampereen kuvaus. Viimeksi lukemassani kirjassa (Sana sanaa vastaan) olin sivulle 14 mennessä jo niin syvällä kirjan syövereissä, että tunne oli kuin olisi itse fyysisestikin istunut Plevnassa Koskisen ja Pekin vieressä. Likeltä piti etten polttanut suutani kuumassa teessä parvekkeella iltaa istuessani ja lukiessani, kun muki oli ajatuksissa jo muuttunut olutlasiksi. *pyörittelee silmiään*

Ja tottakai on mainittava ehdottomasti se, että Koskiskirjoissa ei nähdä pääosissa ammattirikollisia, vaan pääosassa on ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat enemmänkin ajautuneet epätoivoisiin tekoihin, kun muuhun ei enää ole ollut mahdollisuuksia. Rikokset on aina taustoitettu mitä parhaiten ja niiden tuhoisat vaikutukset niin uhreihin, tekijöihin kuin lähipiiriinkin on kuvattu elävästi. Rikostutkinnan ohella on kirjoissa rivien välissä aina siis myös kannanotto johonkin yhteiskunnalliseen seikkaan, esim. Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2002 saanut Hukan enkelit ottaa kantaa vammaisten hoitoon ja kohteluun. Piripolkassa tuskaillaan nuorten huumeiden käytön kanssa, Vilpittömässä mielessä -kirjan teemoina kulkee yhteiskuntavastuun ja rasismin lisäksi ihmisen yksinäisyys ja sen vinoutuneet seuraukset, Suurta pahaa käsittelee lamaa ja siitä toipumista (vai toipumattomuutta?) jne. Ehkä kliseisistä aiheistaan huolimatta jokainen kirja kuitenkin imaisee mukaansa eikä näitä asioita suinkaan tarvitse jäädä vatvomaan ja miettimään, vaan juoni etenee soljuvan sujuvasti ilman asioihin takertumista, mutta ainakin itselleni jää monesti kirjan viimeisen lehden käännyttyä vielä aivot raksuttamaan toviksi jos toiseksikin.

Ari Haasio kirjoittaa: "Seppo Jokisen teoksissa on perussuomalainen vire. Hänen kirjansa ovat hieman melankolisia, väliin traagisia mutta silti toiveikkaita. Vieraantuminen, ahdistus ja sosiaaliset ongelmat ovat asioita, joita Jokinen kirjoissaan käsittelee. Hänen teoksissaan on voimakas yhteiskunnallinen perusta. Kirjailijan näkemykset ja kannanotot tulevat esiin hillitysti ja hienovaraisesti." (Ari Haasio Kotimaisia dekkarikirjailijoita, 2001 s. 58)

Haa! Pitkästä aikaa kaivelin arkistokuvia vajaan vuoden takaa kissakuvahaastetta varten. Aiheena oli tällä kertaa kynnet. Pienillä pennuilla on toki suloiset ja söpöiset, kerrassaan ihanan pehmoiset tassut, mutta niin vaan niistäkin silti neulanterävät kynnet löytyy. Tässä Viivi esittelee omaa kynsimiskalustoaan osasuurennosten kera.