Koirakuvahaasteessa oli tällä viikolla aiheena numero. Haasteeseen on helppo osallistua luvulla YKSI. Tässä 80-luvun alkupaikkeilta ensimmäinen koirani Pepe, jolla on aivan erityinen paikka sydämessäni yhä vieläkin ja tulee varmasti aina olemaan.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että kuvassakin esiintyvä itsetehty lelu nimeltä TYYNY (kekseliästä, eikö totta?) oli ehdottomasti lelu numero yksi. Sitä retuutettiin mukana joka ikiseen paikkaan. Pepe ei koskaan unohtanut sitä minnekään, lenkille se sentään lähti ilman tyynyä suussa. Muuten se kyllä kuljetti sitä mukanaan ulos ja sisään kesäisin kun ovet olivat auki ja se sai itsekseen olla joko pihalla tai sisällä miten sitten halusikaan. Joskus se jopa koitti sännätä ovelle vieraita vastaan haukkuen tyyny suussa. Hmm... se jos mikä kuulosti jokseensakin hauskalta. :D  Ja jos tyyny sattui esim. mökkireisulla unohtumaan kotiin, niin katastrofi oli toisessa päässä valmis. Parin kerran unohduksen jälkeen tämä ei onneksi päässyt enää toistumaan. Ja nämäkin pari kertaa lopulta äiti poikkesi hakemassa teddykarvaa ja täytteitä lähimmästä kaupungista ja nikkaroi "varatyynyn" Pepelle.

Tyynyjä kului muutenkin koiran 12 vuotisen elämän aikana yksi jos toinenkin. Ja joka kerta se uuteen tyynyyn siirtyminen oli yhtä vaikeaa. Mutta tyynyt saivat kovaa kohtelua, niitä heiteltiin, haettiin, "kirputettiin, revittiin ja retuutettiin sekä sisällä että ulkona, joten selvähän se oli, että aika ajoin tyyny tuli yksinkertaisesti tiensä päähän ja oli pakko tehdä uusi. Kuvassakin oleva tyyny alkaa jo olla melkolailla ränsistyneen oloinen, mutta koiralle niin rakas. Kuvanottohetken muistan vielä hyvin, silloin Pepe olisi halunnut vielä leikkiä tyynyllä hakuleikkiä, mutta kukaan ei jaksanut heitellä tyynyä sille. Surkean ilmeen kera koira hyppäsi sohvalle ja roikotti tyynyä hampaissaan: "Kukaan ei leiki mun kaa!"

(Voi hitto, tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee! Ainakin siltä tuntuu silmissä, että olisivat tikkuja täynnä ja vuotavatkin vielä... kumma juttu... )