Tässä kirja, jota voin lämpimästä suositella - Tuula Mai Salmelan Katajanokka kello kymmenen. Annoin sille 8 tähteä bookcrossingin arvosteluasteikossa seuraavin perusteluin.Dekkarimaailma mielletään yhä vieläkin pitkälti miesten maailmaksi vaikka naispäähenkilöitä on alkanut hiljalleen näkyä enenevässä määrin - heistä monet kuitenkin elävät ja toimivat kovin maskuliinisesti. Niinpä Maana Santanen oli oikein raikas uusi sankaritar tässä dekkarigenressä. Hän on mielenkiintoinen, rohkea ja vahva mutta silti erehtyväinen ja herkkä. Tutkijana hän työskentelee enemmän asioiden kuin ihmisten parissa ja erityisesti miehensä kuoleman (oliko se itsemurha velkoja pakoon??) jälkeen hän on omistautunut vain työlleen samalla kun akateeminen pätkätyöläisyys ja muut ulkoiset paineet (leskeys, velkaongelmat yms) ovat puristaneet hänet burnoutiin asti. Tässä seurataankin rikoksen selvittelyn ohella myös Maanan kehittymistä ihmisenä. Miljöön kuvaus on tarkkaa ja elävää ja yliopistomaailmassa itsekin tällä hetkellä elävänä koin kyllä monesti samaistumisen tunteita. =D Kaikenkaikkiaan kirja on sekä viihdyttävä ja jännittävä, suosittelen ehdottomasti.
Erityisen mukavaa on tietysti myös se, että kirjailija selkeästi oli perehtynyt näihin biotekniikkajuttuihin, eikä häiritseviä lapsuksia juurikaan tullut. Päinvastoin esim. viittaukset vaikkapa monarkkiperhosartikkeleihin, jotka on itsekin hinkannut läpi etu- ja takaperin genetiikan kirjallisuusseminaarissa ja muutamassa muussakin yhteydessä, toivat pontta tarinaan ja Maanan henkilöhahmoon uskottavuutta. Poliisin toiminta sen sijaan oli kerrassaan hilpeän suurpiirteistä, vaikka Kalle Rannan toimet selittyivätkin edes jotenkin sitten lopussa. Suunnattomia nikotteluja aiheutti mm. myös se, että Maana käy vaan pyytämässä talkkarin vaimolta avaimen ja pääsee näin yksin murhapaikalle "rellestämään" vain pari päivää murhan jälkeen sekä muutamat muut vastaavat jutut. Heh. Just.
Juonen kehittelyssä ja yksityiskohtien viilaamisessa (ettei oiota mutkia suoraksi) on siis vielä tekemistä, vaikka tekijä pysyikin arvoituksena lähes loppuun asti ja motiivi selvisi vasta aivan viimeisillä sivuilla. Uskon tämän alueen kuitenkin parantavan kuin sika juoksuaan niin sanotusti, kun päästään seuraavaan dekkariin nimeltä Syvyyden avaimet. Niin, sattuipa tässä juuri tänään niin, että bussia odotellessani hengailin Suomalaisessa kirjakaupassa löytöhyllyn äärellä hajamielisesti kirjojen selkämyksiä vilkuillen. Miten ollakaan, sattui silmiin nimi Tuula Mai Salmela. Olisi varmasti jäänyt huomaamatte ellei kirjailija käyttäisi koko nimeään, jossa on epätavallinen toinen nimi. Nappasin teoksen välittömästi hyppysiini ja jälleen jo takakansi imaisi mukaansa. Maana on nyt saanut valmiiksi papuja ja geeniteknologiaa käsittelevän väitöskirjansa, on sairaslomalla työuupumuksen vuoksi, etsii miesseuraa internetistä ja joutuu jälleen tahtomattaan murhan selvittelyn keskelle kun hänen kollegansa löytyy surmattuna lähistöltä. Eipä ollut siis muuta vaihtoehtoa kuin marssia lakki kourassa eikun siis kirja kourassa tiskille vaikka periaatepäätös uusien kirjojen ostamisesta piti olla tiukka. Nooh... *viheltelee* =P
Jos olisi kesä, olisin ehdottomasti vapauttanut tämän kirjan Arboretumin kasvitieteellisen puutarhan kahvilaan, mutta kirja ansaitsee saada uusia lukijoita jo aikaisemmin. Otan siis kirjan mukaani taas seuraavaan Tampereen miittiin ja toivon sen päätyvän jonkun mukaan.
Nyt voi taas hyvillä mielin palata noiden lukemispinossa olevien artikkeleiden kimppuun, pähkäillä orgaanisia happoja, biohajoavien muovien valmistusta ja vaikka mitä muuta mitä tässä pitäisi tähän paksuun kalloon vielä takoa ennenkö tästä köyhyysloukusta pääsee joskus poiskin. Mukavaa on kuitenkin se, että kaiken ahdistuksen keskellä on voinut pitää edes yhden harrastuksen mukana ja joka vieläpä tukee niitä omia tavoitteita. Sillä mitä enemmän luen, sitä paremmaksi lukijaksi tulen. Samalla fiktion lukeminen virkistää ja antaa aivoille energiaa uuden tiedon käsittelyyn faktaan siirryttäessä. Lisäksi lukunopeus on taas kasvanut ja on jo takaisin entisellä tasollaan ja kaikki nämä yhdessä vaikuttavat selvästi hyvin positiivisella tavalla siihen miten, kuinka paljon ja kuinka tehokkaasti pystyn tuota omaa kirjallista materiaalia käymään läpi. Ehkä tunnelin päässä on sittenkin valoa?
Erityisen mukavaa on tietysti myös se, että kirjailija selkeästi oli perehtynyt näihin biotekniikkajuttuihin, eikä häiritseviä lapsuksia juurikaan tullut. Päinvastoin esim. viittaukset vaikkapa monarkkiperhosartikkeleihin, jotka on itsekin hinkannut läpi etu- ja takaperin genetiikan kirjallisuusseminaarissa ja muutamassa muussakin yhteydessä, toivat pontta tarinaan ja Maanan henkilöhahmoon uskottavuutta. Poliisin toiminta sen sijaan oli kerrassaan hilpeän suurpiirteistä, vaikka Kalle Rannan toimet selittyivätkin edes jotenkin sitten lopussa. Suunnattomia nikotteluja aiheutti mm. myös se, että Maana käy vaan pyytämässä talkkarin vaimolta avaimen ja pääsee näin yksin murhapaikalle "rellestämään" vain pari päivää murhan jälkeen sekä muutamat muut vastaavat jutut. Heh. Just.
Juonen kehittelyssä ja yksityiskohtien viilaamisessa (ettei oiota mutkia suoraksi) on siis vielä tekemistä, vaikka tekijä pysyikin arvoituksena lähes loppuun asti ja motiivi selvisi vasta aivan viimeisillä sivuilla. Uskon tämän alueen kuitenkin parantavan kuin sika juoksuaan niin sanotusti, kun päästään seuraavaan dekkariin nimeltä Syvyyden avaimet. Niin, sattuipa tässä juuri tänään niin, että bussia odotellessani hengailin Suomalaisessa kirjakaupassa löytöhyllyn äärellä hajamielisesti kirjojen selkämyksiä vilkuillen. Miten ollakaan, sattui silmiin nimi Tuula Mai Salmela. Olisi varmasti jäänyt huomaamatte ellei kirjailija käyttäisi koko nimeään, jossa on epätavallinen toinen nimi. Nappasin teoksen välittömästi hyppysiini ja jälleen jo takakansi imaisi mukaansa. Maana on nyt saanut valmiiksi papuja ja geeniteknologiaa käsittelevän väitöskirjansa, on sairaslomalla työuupumuksen vuoksi, etsii miesseuraa internetistä ja joutuu jälleen tahtomattaan murhan selvittelyn keskelle kun hänen kollegansa löytyy surmattuna lähistöltä. Eipä ollut siis muuta vaihtoehtoa kuin marssia lakki kourassa eikun siis kirja kourassa tiskille vaikka periaatepäätös uusien kirjojen ostamisesta piti olla tiukka. Nooh... *viheltelee* =P
Jos olisi kesä, olisin ehdottomasti vapauttanut tämän kirjan Arboretumin kasvitieteellisen puutarhan kahvilaan, mutta kirja ansaitsee saada uusia lukijoita jo aikaisemmin. Otan siis kirjan mukaani taas seuraavaan Tampereen miittiin ja toivon sen päätyvän jonkun mukaan.
Nyt voi taas hyvillä mielin palata noiden lukemispinossa olevien artikkeleiden kimppuun, pähkäillä orgaanisia happoja, biohajoavien muovien valmistusta ja vaikka mitä muuta mitä tässä pitäisi tähän paksuun kalloon vielä takoa ennenkö tästä köyhyysloukusta pääsee joskus poiskin. Mukavaa on kuitenkin se, että kaiken ahdistuksen keskellä on voinut pitää edes yhden harrastuksen mukana ja joka vieläpä tukee niitä omia tavoitteita. Sillä mitä enemmän luen, sitä paremmaksi lukijaksi tulen. Samalla fiktion lukeminen virkistää ja antaa aivoille energiaa uuden tiedon käsittelyyn faktaan siirryttäessä. Lisäksi lukunopeus on taas kasvanut ja on jo takaisin entisellä tasollaan ja kaikki nämä yhdessä vaikuttavat selvästi hyvin positiivisella tavalla siihen miten, kuinka paljon ja kuinka tehokkaasti pystyn tuota omaa kirjallista materiaalia käymään läpi. Ehkä tunnelin päässä on sittenkin valoa?
Kommentit